keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Paahdettu hedelmäinen salaatti

Voi tätä kauneinta kesää! 

Unikeon päivä on vietetty, ja unisuus on näkynyt myös täällä bloggaus-rintamalla. Samoin muut (erittäin mukavat) kiireet ovat pitäneet kirjoittajan kiireisenä. Katsotaan, josko nyt juttuja alkaisi tipahtelemaan enemmän. :)

Aloitetaan ryhtiliike salaatilla, kuten aina naistenlehdissäkin (Oletteko muuten huomanneet vuosikellon: ensin laihdutetaan joulutortut ja -kinkut pois, sitten valmistaudutaan bikinikuntoon, seuraavaksi sulatellaan kesäsidujen ja makkaroiden aiheuttamat kilot ja lopuksi hoikistutaan pikkujoulumekkoja varten. Ihan älytöntä...).


Monet caesar-salaatin ystävät pitävät siitä vain maittavan kastikkeensa ansiosta. Ja onhan se hyvää, ja syntisen raskasta.


Tämänkin salaatin riemu syntyy pitkälti erinomaisesta kastikkeesta. Vaikka eivät nämä muutkaan aineet moitetta ansaitse. :)


Paahdettu hedelmäinen salaatti

keräsalaattia
omena
päärynä
kevätsipulin varsia
kurkkua
cashew-pähkinöitä

Kastike:
1 tl dijon-sinappia
1 rkl sitruunamehua
loraus oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Viipaloi hedelmät ja paahda ne grillissä (tai uunissa pellillä) pehmeäksi ja reunoista käpertyneiksi. Anna hedelmien jäähtyä.



Pilko ja sekoita muut salaatin kasvikset. Murskaa pähkinät.
Sekoita kaikki kastikkeen aineet keskenään.
Yhdistä salaatin kasvikset, hedelmät ja kastike. Ripottele päälle pähkinät ja halutessasi vuohenjuustoa.


Salaatti on ihana iltapala juustojen ja viikunahillon kera. Vuohenjuustoa voisi myös murustaa salaattiin sekaan jo valmiiksi.


Nauti hyvässä seurassa.
Nuku, kuten kunnon unikeko.

3 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostava ohje! Vuohenjuusto grillattuna voisi kans olla aika herkkua salaatin lisukkeena. Pääsee kokeiluun! Hanna.

    VastaaPoista