perjantai 24. toukokuuta 2013

Mausteinen kanakeitto, superhelppo ja ihana

Tällä viikolla eivät ylisanat ole lennelleet. Superlatiivitkin ovat alentuneet komparatiiveiksi.

Syy tähän on totaalinen läts-väsy, joka aiemmin viikolla iski ja näkyy yhä jatkuvan.
Näitähän joskus tulee. Onneksi tänä iltana on luvassa kuitenkin huippukokous mahtavassa naisseurassa, joten enköhän kohta ole taas oma itseni ja riehun pitkin maita ja mantuja "double rainbow -hengessä".


Mutta tässä resepti niitä päiviä varten, kun ei vaan huvita. Tosi helppo keitto, joka on myös erittäin herkullinen. Ja jos vaikka väsymykseen yhdistyy vielä pieni melankolia, saa tällä keitolla suupielet ylös ja lämpöisen olon.

Muita väsyneen viikon pelastusreseptejäkin on tullut tällä viikolla tehtyä: broilerinmaksasalaattia, nokkoskeittoa, minttuista kesäkurpitsasalaattia, aasialaista kasvisherkkua... Kaikkea helppoa ja hyväksi todettua. :)


Mausteinen kanakeitto (2:lle)

300 g maustamattomia kanasuikaleita
1 iso sipuli
2 isoa valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
2 isoa perunaa
2 rkl tuoretta inkivääriä
n. 5 dl vettä
1,5 rkl sweet chili -kastiketta
1 rkl soijaa
1 tl kanafondia
1 tl sitruunamehua
curryjauhetta
chilijauhetta

tuoretta korianteria
tuoretta basilikaa

Pilko sipuli, murskaa valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta inkivääri.

Pilko kuoritut porkkanat ohuiksi lanteiksi. Pese (kuori) perunat ja pilko pienehköiksi suupaloiksi.
Pilko sipuli.

Lämmitä loraus öljyä kattilan pohjalla ja kuullota sipulia ja valkosipulia hetki. Lisää kanat ja paista kypsiksi. Hieman ennen kun kanat ovat kypsät, lisää myös porkkana.

Lisää vesi, chilikastike, soija, fondi ja sitruunamehu. Lisää myös perunat ja mausteet.

Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä.

Silppua keiton päälle hurjasti tuoretta korianteria ja basilikaa.

Nostata suupieliä. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti