perjantai 24. tammikuuta 2014

Murea ja maukas karjalanpaisti

Karjalanpaisti on ehkä yksi suomalaisimmista ruoista evö. Mikä kruunaisi paremmin poskia nipistelevän hiihtolenkin, kuin valmiina odottava höyryävä ja lämmittävä perinneherkku?


Karjalanpaisti ei ole koskaan herättänyt minussa vahvoja tunteita suuntaan tai toiseen. En ole kotoisin karjalanpaistiseudulta, eikä se myöskään ole koskaan kuulunut perheemme repertuaariin. Perusruoka siis.

Glorian ruoka ja viini -lehti herätti minussa kuitenkin uteliaisuuden. Jouni Toivasen ohjeita seuraamalla pitäisi saavuttaa pähkinäinen ja maltainen maku sekä upea väri. Ja kun kaupassa tuli vastaan todella hyvän näköisiä, tuorepakattuja karjalanpaistilihoja, oli pakko lähteä testaamaan.

Itse asiassa tein pottilohkoa, sillä lisäsin pataan juureksia. Ehdassa karjalanpaistissa pitäisi kai olla vain lihaa ja sipulia.

Ja aijai, hyväähän karjalanpaistista tuli. Parasta oli hipaisusta mureneva liha, sekä ihanasti kasviksista maut imenyt liemi.

Aterian kruunasi muusi-tiimin, eli mieheni, panos: perunamuusi runsailla kuorilla ja pienillä kökkäreillä. Kuten kuuluukin. :)

Söimme karjalanpaistia kahtena päivänä. Maku ja mureus nousivat aivan uudelle tasolle seuraavana päivänä, kun paisti oli muhinut yön yli (vaikkakin jääkaapissa). Jatkossa teen karjalanpaistini reilusti etukäteen. Syöntipäivänä hilpaisen ladulle, delegoin ruoanlämmitysvastuun, ja varpaiden sulettua istun nauttimaan...


Karjalanpaisti (4:lle tai 2:lle kahdeksi päiväksi)

n. 800 g karjalanpaistilihoja
2 isoa sipulia
n. 10 kokonaista mustapippuria
3 porkkanaa
1 -2 lanttua koosta riippuen
n. 2 tl suolaa
1/2 - 1 l kylmää vettä

mustapippuria
suolakurkkuja tai puolukkasosetta

Levitä lihat uunipellille. Lämmitä uuni mahdollisimman kuumaksi. Oma uunini lämpenee n. 275 - 300 asteeseen. Käytin asetuksena kiertoilma / grillivastus.


Kuori kasvikset, pilko porkkana ja lanttu suuriksi paloiksi ja sipuli reiluiksi lohkoiksi.

Paahda lihoja uunin ylätasolla n. 8 - 10 minuuttia. Vahdi, etteivät ne kärähdä. Uunistani kuului iloinen pokse ja pauke. Ja avatessani luukun pärähti palohälytin soimaan. :D Laske uunin lämpö 150 asteeseen.


Nosta lihat ja sipulit (uuninkestävään) kattilaan kerroksittain. Kaada päälle reilusti vettä. Tipauta kattilaan vielä suola ja pippurit. Kiehauta neste ja kuori pinnalle nouseva vaahto.

(Jos kattilasi on uuninkestävä, jatka valmistusta siinä. Muussa tapauksessa siirrä lihat, sipulit ja neste uunipataan.)

Lisää pataan myös porkkanat ja lantut. Lisää vettä tarvittaessa siten, että ainekset nippanappa peittyvät. Nosta koko komeus uuniin ja hauduta pataa vähintään 2,5 tuntia. Ideaalitapauksessa laske lämpö 2,5 h jälkeen vielä n. 80 asteeseen ja jatka hauduttelua pari tuntia.

Valmista padan hautuessa perunamuusi.

Tarjoa karjalanpaisti esimerkiksi suolakurkkujen tai puolukkasoseen kanssa. Rouhaise annoksen päälle vielä mustapippuria ja tarvittaessa suolaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti